MUSIIKKI
Olen toiminut trubaduurina ja muusikkona nimellä Kuuskajaskari
sekä Jaska Kuuskajaskari 80-luvun puolivälistä asti.
Sain virallista musiikin koulutusta 1984-87 Sibelius-lukiossa, Helsingissä.
Avartavin kokemukseni karttui kuitenkin katusoittajana Suomessa, Tanskassa,
Ruotsissa ja Norjassa vuosina 1988-94.
Ensimmäisen soololevyni äänitykset ovat työn alla.
Irkkutriomme "On the House" on tilattavissa keikoille yksityistilaisuuksiin, ravintola- ja festivaalikeikoille sekä koko perheen tapahtumiin. Ohjelmistomme käsittää irlantilaista, skotlantilaista, englantilaista sekä pohjoismaista perinnemusiikkia höystettynä ajattomilla kupleteilla ja folkrock-klassikoilla.
Steafán
Hanveyn (Dublin/Irlanti) debyyti CD "Steafán Hanvey and the Honeymoon
Junkies" julkaistiin Irlannissa 2006.
Hän työstää parhaillaan uutta albumia.
Irlantilaisyhtyeeni "Rig
ma Roll" aktivoituminen siirtyy toistaiseksi.
© Jaakko Jaskari - Jaska Kuuskajaskari - Kuuskajaskari Worldwide
